Arkinen ja myyttinen kohtaavat

Raisa Rauhamaa, Teatteri & Tanssi+ Sirkus lehti 2/2022

ARVOSTETTU AFORISTIKKO ja runoilija Mirkka Rekola (1931-2014) oli tuottelias yli viisikymmentä vuotta. Suomalaisen runouden kaanonissa Rekolan merkitys sotien jälkeisen kirjallisuuden modernismin airuena on suuri. Tätä taustaa vasten pidän Simo Heiskasen lähtökohtaa tuottaa yhden miehen esitys Rekolan runojen maailmasta melkoisen uhkarohkeana taidetekona.

Heiskanen on pitänyt kaikki esityksen narut näpeissään: ohjannut kokonaisuuden, säveltänyt materiaalin, luonut askelmerkit ja ideat sekä visuaalisen toteutuksen sooloonsa, jota kolmimiehinen orkesteri, Milla Viljamaa, Sara Puljula ja Topi Korhonen, taidolla ja herkkyydellä säestävät.

Mutta miten vaivattomasti eteenpäin virtaavan ja syvällisen, laulua, liikettä ja tekstejä sisältävän esityksen Heiskanen onkaan valitsemistaan runoista onnistunut luomaan! Hän on sisäistänyt Rekolan runouden laadun, jossa arkinen ja myyttinen kohtaavat riveillä ja niiden välissä.

Minä unohdin miten suuressa talossa asun -teoksessa kuullaan tekstejä muun muassa ikääntymisestä, tuulesta, muistista, vuodenajoista, linnuista ja ruusuista. Omaperäinen ja jokaista piirtoa myöten hallittu toteutus on kuin pienoiskuvaelmien rypäs, jossa näköalat avartuvat jokapäiväisistä havainnoista tavoittaen runouden tärkeimmän tehtävän, arkitietoisuuden näkymättömät tasot.

HEISKANEN LAUSUU, laulaa ja liikkuu musiikin ja tekstin yhteismaastossa pakottomasti, on lavalla kuin kotonaan ja sulautuu koko kehollaan tarinoiden vietäväksi. Hän artikuloi eheän Rekola-maailman suoraan yleisölle lämmöllä ja selkeydellä.

Runouden korkeammat olemisen kiteymät kevenevät Heiskasen käsittelyssä. Varmalla läsnäolollaan ja oivaltavilla, runoja kuvittavilla, pantomiinomaisilla piirroilla Heiskanen kirkastaa merkityksiä niin, että välillä mysteereihin piiloutuvat tekstit saavat nokkelan kuvituksen. Toteutusta Rehevöittää Tuomo Railon herkällä kädellä tavoittamat tausta-animaatiot.

Miltei kaksituntinen esitys on kaikkien aistien herättelyä, jossa sydän lämpenee ja täyttyy sekä mieli sivistyy.

Elämyksen jälkeen oli pakko kaivaa Rekolan runot esiin ja lukea uudelleen niitä helmiä, joita Heiskanen auliisti jo yleisölle jakoi.

Vieritä ylös