HENKILÖKUNTA

SIMO HEISKANEN
TAITEELLINEN JOHTAJA
Simo Heiskanen opiskeli Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta 1991-95. Heiskanen on työskennellyt laajalti tanssin alueella – tanssijana ja koreografina lukuisilla teatterinäyttämöillä ja tanssin vapaan kentän tuotannoissa. Tällä hetkellä Simo Heiskanen toimii toisena taiteellisena johtajana yhdessä Tuomo Railon kanssa vuonna 1999 perustamassaan Glims & Gloms tanssiteatterissa. Hän on myös vastannut usein teostensa musiikista, äänisuunnittelusta ja visualisoinnista.

TUOMO RAILO
TAITEELLINEN JOHTAJA
Tuomo Railo valmistui Kansallisbaletin koulusta 1987. Railo on toiminut tanssijana Kansallisbaletin lisäksi mm. Helsingin Kaupunginteatterissa ja Kenneth Kvarnström & Co:ssa. Railo on tehnyt koreografioita tanssiteattereille, tilausteoksia festivaaleille, televisioon, puheteattereille Suomessa ja ulkomailla. Railo on toiminut myös koreografian ja tanssijantyön opettajana, tuottajana sekä näyttelijänä. Railolle on myönnetty viisivuotinen taiteilija-apuraha kausille 2000-2004 ja 2006-2010.

MELINDA NÄSÄNEN
TUOTTAJA
Melinda Näsänen on kulttuurituottaja (AMK), joka on tuottanut teatteria ja tapahtumia kaikenikäisille. Näsänen on aiemmin työskennellyt Matkateatteri Ry:ssä projektituottajana sekä Annantalon tuottaja-assistenttina lapsille ja nuorille suunnatussa Hurraa! -festivaalissa. Tv- ja elokuvatuotannoista kokemusta on kertynyt Yellow Film & TV:n opissa. Näsänen on tuottajana kiinnostunut erityisesti yleisötyöstä sekä visuaalisesta viestinnästä.
+358 40 675 2567 | melinda@glimsgloms.fi

Hilppa Huusman
TANSSIJA

Antti Keinänen
TANSSIJA

KASPERI KOLEHMAINEN
TANSSIJA
Kasperi Kolehmainen on valmistunut balettioppilaitoksen ammatillisesta koulutuksesta tanssijaksi. Kolehmainen on työskennellyt mm. Riku Lehtopolun, Tuomo Railon, Reija Wäreen sekä Susanna Leinosen kanssa. Sen lisäksi hän on esiintynyt Kansallisbaletin produktioissa sekä tv-ohjelmissa. Kolehmainen toimii myös koreografina Helsinkiläisille tanssikouluille.

Taru koski
TANSSIJA
Taru Koski on koulutukseltaan teatteripraktiikan maisteri (ArtEZ), käytännöllisen filosofian maisteri (HY), sekä tanssinopettaja (OAMK). Taru työskentelee tanssi- ja esitystaiteen vapaalla kentällä mm. tanssijan, koreografin, koollekutsujan, dramaturgin, fasilitoijan, opettajan, kirjoittajan, tuottajan ja toimittajan tehtävissä.

Fiia Lamminen
TANSSIJA

LEEVI RAUHALAHTI
TANSSIJA

KATRI SOINI
TANSSIJA
Katri Soini (s.1965) on freelance tanssija ja tanssinopettaja. Tanssitaiteen maisteriksi valmistuttuaan (Teak 1987) hän on työskennellyt 35 vuoden ajan useiden eri koreografien kanssa esiintyen laajasti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Soini on opettanut nykytanssia alan oppilaitoksissa, festivaaleilla, tanssiryhmissä, yksityiskouluissa ja organisaatioissa. Hänelle on myönnetty 5-vuotinen taiteilija-apuraha neljästi, joista viimeisimpään (2019-2023) kuuluu myös taiteilijaprofessorin arvonimi.

MILLA VILJAMAA
SÄVELTÄJÄ
Milla Viljamaa on säveltäjä, muusikko ja musiikkituottaja, joka on työskennellyt laaja-alaisesti musiikin, näyttämötaiteen ja elokuvan parissa. Säveltäjänä hänet on palkittu mm. Teosto-palkinnolla 2012. Työssään Milla ylittää vaivattomasti musiikin ja myös muiden taiteenlajien raja-aitoja. Millan yhteistyö G&G:n kanssa alkoi vuonna 2022 Minä unohdin miten suuressa talossa asun -teoksen sovittamisella ja Vielä päiviä, öitä -levyn tuottamisella.

Jussi väänänen
TANSSIJA
Jussi Väänänen on entinen kilpatanssija. Hän muodostaa yhä koreografisen työparin kilpatanssiparinsa ja elämänkumppaninsa Katja Koukkulan kanssa. Tanssijana Väänänen on toiminut Alpo Aaltokosken, Tuomo Railon, Milla Virtasen Marjaterttu Willmanin, Jaakko Toivosen, Reija Wäreen ja Johanna Nuutisen töissä.

Ville Virtanen
VALOSUUNNITTELIJA

RONI FORSS
ÄÄNITEKNIKKO
