SIMO HEISKASEN KÄSIKIRJOITTAMA JA ESITTÄMÄ NUKKEMUSIKAALI VALISTAA VIIHDYTTÄEN

TANSSITEATTERI Glims & Glomsin Simo Heiskanen on varsinainen Espoon renessanssi-ihminen. Hän tanssii, näyttelee, käsikirjoittaa, säveltää ja laulaa. Raxu Taskunen on hyppäys nukketeatterin maailmaan. Lähes kaikki siinä on Heiskasen käsi­alaa.

Teos on nimetty nukketeatterimusikaaliksi. Kyse ei tosiaan ole mistään suurmusikaalista, kuten suuret laitosteatterit tuppaavat musikaalejaan nykyään nimittämään. Kaikki on pientä, nukenkokoista.

Koko esitys mahtuu melkein taskuun ja mikäs sen sopivampaa, kun päähenkilö on nimeltään Taskunen, joka majailee ja matkustelee ihmisten taskuissa.

Kompakti esitys ei vaadi paljon tilaa tai resursseja. Raxu Taskusta on esitetty kauppakeskuksessa, ja suunnitelmissa on päiväkotikiertue syksyllä.

MUSIKAALI on venyvä käsite tässä. Liki läpilaulettu nukkeiloittelu lähestyy mieluummin nykyoopperaa.

Heiskanen ei mene sieltä yli, missä rima on matalin. Resitoiva ja polveileva musiikki ei tarjoa selkeitä melodioita tai takertuvia korvamatoja. Siitä on ensikuulemalla turha palauttaa ”aarioita” tai hittejä mieleen.

Simo Heiskanen esittää itse kaikki roolit. Raxu Taskunen itse on käsi- ja sorminuken hybridi – sympaattinen määrittelemätön karvaturrikkaöttiäinen, jonka intohimo ja pahe ovat naksut.

Hän välttelee ikäviä asioita, kuten nukkumaanmenoaikoja ja kaikkea terveellistä. Pahin vihollisensa on salailupoliisi Hönttönen, joka esittäytyy moraalinvartijana ja kaikin puolin ikävänä ihmisenä.

ASETELMA on selkeä. Lapset rakastavat esi- ja aikuisvaltaa vastustavia ja normeja rikkovia anarkistihahmoja aina Pepistä muumeihin.

Heiskasen käsikirjoituksessa on kuitenkin nykyaikaan sopiva ja tärkeäkin opettavainen ja valistava vire.

Australiassa Taskunen kokee Rudolf-kakadun (suosikkini esityksessä) avulla kääntymyksen ja oppii suola- ja rasvapitoisten naksujen sijaan syömään jyviä ja pähkinöitä – eikä vierasta enää vihreitäkään.

Heiskanen ei kuitenkaan puhkiselitä tai paasaa terveysevankelistana. Tematiikkaa hädin tuskin ehditään esitellä ja viemään loppuun lyhyessä esityksessä.

Pientä sormea olisi voinut heristää enemmänkin uskottavuuden siitä katoamatta. Asiat menevät kaaliin hauskan pikku otuksen esimerkin kautta.

TEKSTISSÄÄN Heiskanen käyttää vitsikästä riimittelyä ja lapsille mieluisana pidettyä nonsensea. Jotkut heitot tajuavat ehkä vain aikuiset, vaikka lapsille viehättävän kotikutoinenkin esitys on kaikkine konventioineen selvästi osoitettu.

Tähän voisi mainiosti yhdistää teemaa käsittelevän keskustelutuokion.

Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat 3.5.2019