I Forgot What a Big House I Live in

 

  • Mirkka rekolan runot pääsevät teatterin lavalle
  • Mirkka Rekolan runot pääsevät teatterin lavalle

Poems: Mirkka Rekola
Performance, Direction, Composition, Visual Design: Simo Heiskanen
Lightning Design: Ville Virtanen
Conducting, Piano, Harmonium: Milla Viljamaa
Douple Bass, Percussion: Sara Puljula
Guitar, Trumpet: Topi Korhonen
Music Arrangements: Timo Hietala, Milla Viljamaa
Seamstress and Puppet Builder: Nina Ukkonen

I Forgot What a Big House I Live in

Simo Heiskanen renders Mirkka Rekola’s poetry singing, reciting and dancing.

Minä unohdin miten suuressa talossa asun -stage performance combines movement and human voice. The past, the present and premonitions of the future meet. Mirkka Rekola’s poems recited and performed singing function as the common thread in the performance. The work, composed by Simo Heiskanen, weaves together life’s transience and the randomness of human memory. The dance steps of the past grow into a choreography that awakens remembrance. The visualization of the work – movement and costumes – create associations which are recurrent poetical images of Rekola’s poems – moods of the sea, changing of seasons. The work’s versatility in language and expression challenges viewers of all ages to be alert and to have an inner dialogue with Rekola’s poetry. Like Rekola’s poetry, this performance is not done in one go.

DOSSIER
JOIN MAILING LIST

Arkinen ja myyttinen kohtaavat

Raisa Rauhamaa, Teatteri & Tanssi+ Sirkus lehti 2/2022

ARVOSTETTU AFORISTIKKO ja runoilija Mirkka Rekola (1931-2014) oli tuottelias yli viisikymmentä vuotta. Suomalaisen runouden kaanonissa Rekolan merkitys sotien jälkeisen kirjallisuuden modernismin airuena on suuri. Tätä taustaa vasten pidän Simo Heiskasen lähtökohtaa tuottaa yhden miehen esitys Rekolan runojen maailmasta melkoisen uhkarohkeana taidetekona.

Heiskanen on pitänyt kaikki esityksen narut näpeissään: ohjannut kokonaisuuden, säveltänyt materiaalin, luonut askelmerkit ja ideat sekä visuaalisen toteutuksen sooloonsa, jota kolmimiehinen orkesteri, Milla Viljamaa, Sara Puljula ja Topi Korhonen, taidolla ja herkkyydellä säestävät.

Mutta miten vaivattomasti eteenpäin virtaavan ja syvällisen, laulua, liikettä ja tekstejä sisältävän esityksen Heiskanen onkaan valitsemistaan runoista onnistunut luomaan! Hän on sisäistänyt Rekolan runouden laadun, jossa arkinen ja myyttinen kohtaavat riveillä ja niiden välissä.

Minä unohdin miten suuressa talossa asun -teoksessa kuullaan tekstejä muun muassa ikääntymisestä, tuulesta, muistista, vuodenajoista, linnuista ja ruusuista. Omaperäinen ja jokaista piirtoa myöten hallittu toteutus on kuin pienoiskuvaelmien rypäs, jossa näköalat avartuvat jokapäiväisistä havainnoista tavoittaen runouden tärkeimmän tehtävän, arkitietoisuuden näkymättömät tasot.

HEISKANEN LAUSUU, laulaa ja liikkuu musiikin ja tekstin yhteismaastossa pakottomasti, on lavalla kuin kotonaan ja sulautuu koko kehollaan tarinoiden vietäväksi. Hän artikuloi eheän Rekola-maailman suoraan yleisölle lämmöllä ja selkeydellä.

Runouden korkeammat olemisen kiteymät kevenevät Heiskasen käsittelyssä. Varmalla läsnäolollaan ja oivaltavilla, runoja kuvittavilla, pantomiinomaisilla piirroilla Heiskanen kirkastaa merkityksiä niin, että välillä mysteereihin piiloutuvat tekstit saavat nokkelan kuvituksen. Toteutusta Rehevöittää Tuomo Railon herkällä kädellä tavoittamat tausta-animaatiot.

Miltei kaksituntinen esitys on kaikkien aistien herättelyä, jossa sydän lämpenee ja täyttyy sekä mieli sivistyy.

Elämyksen jälkeen oli pakko kaivaa Rekolan runot esiin ja lukea uudelleen niitä helmiä, joita Heiskanen auliisti jo yleisölle jakoi.